Robin

Robin, alias Robin Petteri Packalen, on tunnettu suomalainen poplaulaja. Hänen menestystarinansa alkoi vuonna 2012, kun hänen singlensä ”Frontside Ollie” julkaistiin. Hänen esikoisalbuminsa ”Koodi” julkaistiin niin ikään 2012 ja se myi kerralla triplaplatinaa. Tällä hetkellä Robin on kaikkien aikojen nuorin artisti, joka on myynyt Suomessa yli 100 000 albumia.Robin on syntynyt vuonna 1998 ja jo pienenä hän harrasti pianon ja kitaran soittoa sekä laulua. Vuonna 2008 Robin voitti lasten ja nuorten laulukilpailun Staraskaban. Vuosia 2008-2011 voisi kutsua Robinin menestyksen alkutekijöiksi: Staraskaban voitto ja Suomen edustaminen Moskovassa New Wave Junior -kilpailussa toi nuorta poikaa julkisuuteen, ja sai sittemmin esimerkiksi Maki Kolehmaisen kiinnittämään huomiota Robinin lahjakkuuteen ja tästä seurauksena toi levytyssopimuksen Robinille.Raketin tavoin Suomen ykkösartistien joukkoonFrontside Ollie oli se suurhitti, joka toi Robinin julkisuuteen toden teolla. Kappale oli julkaisuviikolla Suomen iTunesin myydyin sekä myös ladatuin kappale useampien viikkojen ajan. Kappaleen musiikkivideo on nykyisin Suomen katsotuin YouTubessa.Robinin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa: Frontside Ollie, Faija Skitsoo, Hiljainen tyttö, Luupilla mun korvissa, Haluan sun palaavan, Erilaiset, Onnellinen, Parasta just nyt.Robin on Koodin jälkeen tehnyt useampia albumeja: Chillaa, Boom Kah, Boombox, sekä viimeisimpänä 16. Vuonna 2014 Robin nähtiin MTV Katsomossa kymmenosaisessa Robin-nettisarjassa ”Just nyt”, missä seurataan miehen albumin valmistumista, keikkoja ja elämää yleensä. On Robinista jo ehditty tehdä myös kirja ”Robinin huikea tarina” sekä dokumenttielokuva ”Robin – The Movie”.