Elastinen

Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Ilpo Juhani Laiho, on vuonna 1981 Helsingissä syntynyt hiphop-muusikko ja tuottaja. Elastisella on ollut suuri rooli suomalaisessa hiphop-kulttuurissa ja tyylilajin nostamisessa massan tietoisuuteen. Hän on suomalaisen hiphopin uranuurtaja ja vuonna 2003 perustamansa Rähinä Records-levy-yhtiön toimitusjohtaja.Laiho syntyi Helsingin Kalliossa, mutta oleskeli nuoruudessaan paljon Malminkartano-Kannelmäki-Hakuninmaan alueella. Hän oli pienestä pitäen kiinnostunut musiikista, ja kävi jo seitsemän vuoden ikäisenä innokkaasti kitaratunneilla. Taiteilijanimi Elastinen kehittyi kuitenkin tanssipiireistä, sillä Laiho aloitti aktiivisen tanssimisen 11-vuotiaana. Hän oli b-boy kavereidensa Hypnoticin, Uniikkin, D’Maestren, Lil’P:n ja Twisterin kanssa tunnetussa Savage Feet-breakdance-ryhmässä. Hän kirjoitti isoveljeltään saamansa hiphop-äänityksestä innoittamana ensimmäiset rap-sanoituksensa viisitoistavuotiaana.Vuonna 1997 Elastinen perusti rap-artisti Iso H:n kanssa Fintelligens-bändin, ja heidän ensimmäiset äänitteensä saivat Sony Musicin kiinnostumaan ja solmimaan levytyssopimuksen. Elastinen kirjoitti ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta vuonna 2000 ja Fintelligensin kultaa myynyt debyyttialbumi Renesanssi ilmestyi samana vuonna. Toinen albumi Tän tahtiin julkaistiin vuonna 2001 ja sekin myi kultaa. Seuraava askel Elastisen uralla oli albumin musiikin tuottaminen kokonaan itse ja tämän hän teki ensimmäistä kertaa vuonna 2002 albumilla Kokemusten summa.Kokemusten summa-albumin jälkeen Elastinen keskittyi yhä enemmän soolouraansa, ja julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Elaksis Kivi vuonna 2004. Vuoden 2006 megahitti ”Anna Soida” sen samannimiseltä albumilta oli todellinen läpimurto hänen soolouralleen ja se nautti runsasta radiosoittoa. Hän julkaisi vielä soololevyn E.L.A vuonna 2007, jonka jälkeen palasi tekemään musiikkai Iso H:n ja Fintelligensin merkeissä muutamaksi vuodeksi. Tältä ajalta ovat hitit ”Hoida homma” sekä ”Mikä boogie”.