Kasmir

Thomas Kirjonen (s. 27. maaliskuuta 1985) on espoolainen laulaja ja lauluntekijä. Hän on Universal Music-levytysyhtiön artisti. Hän tekee pop- ja soul-musiikkia käyttäen taiteilijanimeä Kasmir. Kasmir saavutti jättiläsmäisen suosion vuonna 2014 debyytillään ”Vadelmavene”. Kappale äänestettin The Voice-radiokanavan äänestyksessä vuoden kesähitiksi ja se ylsi suomalaisen singlelistan kärkeen.Kasmirin esikoisalbumi AMK Dropout, jonka tuotti Hank Solo ja Jonas Karlsson, julkaistiin saman vuoden syksynä ”vadelmavene” -hitin julkaisua seuranneena syksynä. Albumi oli ensimmäinen suomalainen nettilatausten ja suoratoison perusteella kultaa myynyt albumi. Albumia oli kultaa saadessaan myyty vain noin 3000 kappaletta, mutta sitä oli kuunneltu yli kymmenen miljoonaa kertaa internetin välityksellä.Toinenkin AMK Dropout-albumilta lohkaistu kappale, ”Wowwowwow”, nousi suureen suosioon. Kasmir saikin vuonna 2015 Emma-gaalassa vuoden tulokkaan palkinnon ja ”Vadelmavene” palkittiin vuoden 2014 parhaana biisinä.Ennen soolouransa aloittamista Kirjonen on ollut suomalaisen rockbändi Collarbonen jäsen. Bändi julkaisi kaksi studioalbumia, The Back of Beyond (2007) ja Pretty Dirty (2010). Yhtyeen kappaleet olivat usein Kirjosen säveltämiä.Thomas kirjoittaa musiikkia myös muille artisteille ja on työskennellyt muun muassa amerikkalaisen acapella-ryhmä Pentatonixin kanssa heidän PTX, Vol. III-albumillaan. Albumi ylsi julkaisuviikollaan Billboard Top 200-albumilistan viidennelle sijalle. Kasmir on työskennellyt monien suomalaisartistien kanssa, kuten Anna Abreun, Jannan, Isac Elliotin, Diandra Floresin, Asteen, Robinin sekä Sannin. Hän on tehnyt musiikkia myös suomalaiselle tanssimusiikkia tuottavalle HeavyWeight-ryhmälle ja ollut myös solistina heidän kappaleissaan.