JVG

JVG on suomalainen räppiduo, joka koostuu kahdesta nuorukaisesta: Jare Joakim Brandista ja Ville-Petteri Gallesta. Aiemmin JVG on myös esiintynyt nimellä Jare&VilleGalle. Molemmat ovat vuonna 1987 syntyneitä helsinkiläispoikia. Molemmat ovat urheilutaustan omaavia reippaita nuoria miehiä; Ville-Galle on ammatiltaan ilmastointiasentaja ja Jare kiinteistötalouden opiskelija.Sekä Jare että Ville Galle aloittivat räppäämisen kaveriporukalla, ”koska se oli hauskaa”. Yhteinen taival alkoi ”Koutsi soittaa” -kappaleella, josta pojat tekivät kotivideon ystävilleen. Tällöin elettiin vuotta 2009. Vuotta myöhemmin samainen video eksyi YouTubeen, mutta tällä kertaa jo Anatom Allstarin toteuttamana ammattimaisena musiikkivideona. 2010 pojat tekivät esikoissinglen, ”Epoo”, joka sai hurjasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja toimi yhtyeen ponnahduslautana tulevaan menestykseen. Kyseessä oli poikien ensimmäinen kappale, joka oli YouTubessa yli miljoonan katselukerran rajan ylittänyt musiikkivideo.Tämä stadilaisduo nousi lopulta ”hurjimpaan” kuuluisuuteensa vuonna 2011 kappaleella ”Häissä”, jolloin se oli useimpien hittilistojen kärjessä ja oli niin ikään samaisen kesän hittibiisi. Esikoisalbuminsa JVG teki niin ikään 2011 nimellä ”Mustaa Kultaa”. Vuoden 2012 Emma-Gaalassa kaksikko palkittiin sekä Vuoden tulokas että Vuoden hiphop-yhtye -palkinnolla. JVG:n useimmilla musiikkivideoilla esiintyy yleensä jääkiekosta tuttuja kasvoja: esimerkiksi Ville Peltonen, Max Wärn, Eetu Pöysti ja Jari Sailio ovat muun muassa vierailleet JVG:n videoilla, samoin kuin pokeriammattilainen Ilari Sahamies. JVG toimi Helsingin Olympiastadionilla Cheekin konserteissa lämmittelijänä vuonna 2014.