Eva & Manu

Eva & Manu on pop-folkduo, jonka muodostaa Jyväskylästä kotoisin oleva Eva Louhivuori ja pariisilainen Emmanuel “Manu” Laudic. Pari tapasi Bostonissa Berklee College of Music-opistossa ja muutti vuonna 2010 Lontooseen. He saivat Lontoossa ollessaan idean lähteä kiertämään Eurooppaa ja tehdä kappaleita matkan aikana.Pariskunta perusti internet-sivun ja blogin ”Travel in Music”. Sivuston tarkoituksena oli toimia kanavana heidän matkalleen ja musiikilleen. Matka alkoi Etelä-Ranskasta ja kesti puoli vuotta. Tuona aikana Eva ja Manu kiertelivät Ranskaa, Italiaa ja Espanjaa . He julkistivat joka viikko blogissaan uuden biisin ja musiikkivideon sille. Kappaleita ja videoita oli lopuksi 16 ja neljä näistä pari valitsi kesällä 2010 julkaistulle EP:lle Still Traveling.Kun matka oli ohi päättivät Eva ja Manu asettua Suomeen ja äänittää tekemänsä kappeleet studiossa. He saivat levytyssopimuksen Warner Music Finlandilta ja julkaisivat debyyttialbuminsa nimeltään Eva & Manu 17. elokuuta 2012. Singlenä julkaistiin ”Feet In the Water”. Seuraavan vuoden keväällä albumi julkaistiin muuallakin Euroopassa. Vuoden 2013 Emma-gaalassa duo asetettiin ehdolle Vuoden tulokas-palkinnosta, mutta se jäi voittamatta.Ensimmäisen levynsä Eva & Manu olivat tehneet englanniksi, mutta vuoden 2013 syksyllä he julkaisivat enstimmäisen suomenkielisen laulunsa, ”Kun aika on”. Kappale oli vuoden 2013 lopulla tunnuskappale elokuvassa Ainoat oikeat.Tehdessään musiikkia yhdessä molemmat muusikot laulavat ja soittavat kitaraa, ja Eva Louhivuori soittaa tämän lisäksi myös pianoa.