Pariisin Kevät

Pariisin kevät on suomalainen Helsingissä perustettu indie-pop/indie-rock/elektronisen musiikin bändi. Pariisin Kevät alkoi Arto Tuunelan sooloprojektina vuonna 2007. Se pysyikin Arto Tuunelan sooloprojektina kahden studioalbumijulkaisun ajan, mutta kolmatta albumia varten muodostettiin livebändi.

Pariisin Keväällä on levytyssopimus Sony BMG:n kanssa ja yhtye on levyttänyt yhteensä neljä studioalbumia, joista kaksi on myynyt kultaa. Tunnetuimmat kappaleet ovat ”Pikku Huopalahti”, ”Tämän kylän poikii” sekä ”Kesäyö”. Yhtyeen nimi tuli Tuunelalle unessa, kun suomalainen äänitteiden masteroija Minerva Pappi näki unta että Arto Tuunela johtaa Pariisin Kevät-nimistä bändiä. Arto Tuunela on perustanut myös suomalaisen alternative-yhtye Major Labelin, josta kosketinsoittaja Ilari Kivelä soittaa myös Pariisin Keväässä.

Bändin jäsenet ovat laulaja Arto Tuunelan lisäksi Antti Pouta (kitara, koskettimet, taustalaulu), Artturi Taira (kitara, koskettimet, taustalaulu), Ilari Kivelä (koskettimet, taustalaulu), Jussi Hietala (basso) sekä Reko Aho (rummut). Ensimmäisen keikkansa Pariisin Kevät-idean ympärille kasattu livebändi soitti Helsingin Bar Loosessa. Tällöin se soitti kuitenki salanimellä Haminan Kiekkoympyrät. Ensimmäinen esiintyminen Pariisin Kevät-nimellä oli kesällä 2010 Ilosaarirock-festivaaleilla. Festivaaliesiintyminen oli suurmenestys ja Pariisin Kevät tarjoili yhden koko festivaalin suurimmista hurmoksista. Järjestäjien suurin teltta oli liian pieni kaikille bändin faneille, joita oli huomattavasti aiemmin oletettua enemmän.

Pariisin Kevät on julkaissut viisi studioalbumia, jotka ovat nimeltään Meteoriitti (2008), Astronautti (2010), Kaikki on satua (2012), Jossain on tie ulos (2013) sekä Musta Laatikko (2015).