Egotrippi

Egotrippi on vuonna 1993 perustettu suomalainen pop- ja rock-bändi. Sen suurimmat hitit ovat “Älä koskaan ikinä”, ”Unihiekkaa” ja ”Matkustaja”. ”Älä koskaan ikinä” oli elokuvan Nousukausi (2003) soundtrackilla ja ”Matkustaja” ylsi 11. sijalle Suomen Top 20-listalla, jonka lisäksi se soi elokuvassa Kukkia ja sidontaa (2004). Nimensä yhtye sai sen ”Egotripillä”-laulun kautta.Egotripillä oli alussa vaikeaa, eikä se meinannut saada levytyssopimusta mistään. Jäsenet onnistuivat demoja jakelelemalla kuitenkin pääsemään Sonyn artistiksi ja esikoisalbumi Egotrippi julkaistiin vuoden 1995 keväällä. Singleksi valittiin kappale ”Kesäpäivä”. Menestys jäi vaatimattomaksi. Sony ei ollut tyytyväinen bändin toimintaan ja irtisanoi sopimuksen. Yhtye päätti kuitenkin jatkaa eteenpäin ja saikin vielä samana vuonna levytyssopimuksen Zen Garden-nimiseltä studiolta.Toinen albumi Superego ilmestyi vuoden 1997 keväällä. Se sisälsi monia bändin jo valmiiksi tunnettuja kappaleita. Yhtye lähti kiertueelle, jonka jälkeen aloitti kolmannen albuminsa työstämisen. Albumin nimeksi tuli Alter Ego ja sen tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi ”Pois minusta paha henki”. Kolmannesta albumista tuli siihen mennessä Egotripin myydyin albumi.Bändi julkaisi albumit Helsinki-Hollola (2000) ja Moulaa! (2001), mutta vasta Matkustaja-albumin myötä suosio alkoi kasvaa reilusti. Levyä tehtiin studiossa yli vuoden verran ja joitakin biisejä hiottiin loputtomiin. Albumi menestyi hyvin ja ”Matkustaja”-kappaleesta tuli bändin suurin hitti. Egotrippi sai ”Matkustaja”-kappaleestaan vuoden 2004 parhaan kotimaisen kappaleen Emma-palkinnon ja laulu oli kotimaisten radioiden eniten soitettu kappale kyseisenä vuonna.