Musiikkimaailman isot tähdet

Useasti tuntuu musiikkimaailman tähtiä katsellessa, että kyllä on kultalusikka suussa syntyneitä sankareita, mutta, ovatko sittenkään? Nykymusiikkimaailma on niin kulta- ja tähtitikkusadetta ainakin ulospäin, mutta millaisia ovat itse tähdet?Monet kuuluisuuteen ponnahtaneet ja mahtavan uran luoneet starat tulevat köyhistä, ankarista ja jopa surkeista kotioloista. Heillä on saattanut olla välinpitämättömät vanhemmat, alkoholismia perheessä, väkivaltainen parisuhde tai niin edelleen. Tietenkin joukkoon mahtuu kultalusikka suussa syntyneitä ja ihan taviksiakin.Oli miten oli, musiikkimaailma on kuitenkin tosi rankkaa. Ei auta, että on hyvä ääni; pitää olla pirusti sisua ja voimakasta luonnetta, pysyä omana itsenään, tehdä juuri mitä itse haluaa, ei kaatua alkoholismiin tai huumeisiin jne. Vaikka alku olisi helppoa, pitkän uran tekee lopulta artisti itse, eivät ympäröivät olosuhteet.

Tie tähdeksi taivaalle käy montaa reittiä pitkin…

2067039-purple-stageEsimerkiksi Madonna, todennäköisesti maailman tunnetuin naislaulaja kautta aikojen, työskenteli New Yorkissa tarjoilijana köyhyyden rajamailla uransa alkumetreillä. Kympin opiskelijana ja äitinsä jo 5-vuotiaana menettäneenä hän joutui taistelemaan katolisessa maailmassa päästäkseen musiikkialalle yliopiston sijaan.60-luvulta asti tunnettu Tina Turner kävi läpi perhehelvetin päästäkseen eteenpäin musiikkialallaan; ristiriitaisen kitaristilegenda Ike Turnerin vaimona hänestä tuli kuuluisa laulaja. Tina Turnerin lapsuus ei niin ikään ollut Disney-elokuvasta, sillä vanhemmat olivat köyhiä ja lopulta Tinan kasvattivat tämän isovanhemmat.Tunnettu laulaja ja näyttelijä Will Smith tulee normaaleista olosuhteista ja oli jo pienenä hyvin älykäs ja hereillä, ja on sittemmin osannut käyttää taitonsa ja kykynsä hienosti sekä laulajana että näyttelijänä. Hän oli nuorena tunnettu rap-laulaja.

… Ja osa niistä sammuu aivan liian aikaisin

Edesmennyt Michael Jackson aloitti uransa jo 4-vuotiaana. Musiikkialan perheen pojasta tuli superstara moneen muuhun verrattuna huomattavasti helpommin, mutta hänen tarinansa sai kuitenkin ikävän lopun, jonka kaikki tiedämme: huumeet ja paine veivät Michaelin pois keskuudestamme liian aikaisin.Huumeisiin niin ikään sortunut Kurt Cobain tuli normaalista kodista, joka kuitenkin lopulta päättyi vanhempien eroon. Kurt osoitti jo leikkikodissa taiteellisia piirteitä, jotka lopulta tulivat enemmän ilmi hänen lukioaikanaan. Artistin villi elämä johdatteli hänet kuitenkin lopulta surullisenkuuluisaan 27 Clubiin.Monet suuret laulajat ovat tulleet julkisiksi taidoillaan, ankaralla työskentelyllä ja sillä, että heille on ollut alusta asti selvää, mitä haluavat. He ovat taistelleet lannistamattomasti, toiset voittaneet laulukisoja, joista ovat saaneet ponnahduslaudan levysopimukselle, tai vain yksinkertaisesti olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.